|
08.04.2010 SP-Paino ja Yliopistopaino yhteistyöhön Uusi palvelukonsepti painoalalla näkee päivänvalonSP-Painon ja Ylipistopainon solmiman liiketoiminnan kaupan esisopimuksen myötä Yliopistopainon offsetpainatuksen liiketoiminta siirtyy SP-Painolle kesällä 2010. Tämä vahvistaa yhtiön jo ennestäänkin vahvaa offset-osaamista ja laitekantaa. Ratkaisu perustuu tuotannolliseen työnjakoon, jonka kautta molemmat yritykset voivat tarjota asiakaskunnalleen uutta, kokonaisvaltaisempaa palvelukonseptia ja osaamista, nyt entistä kilpailukykyisemmin. Molemmissa yksiköissä nähtiin yhteistyön tuomat mahdollisuudet ja niiden lisäarvo ja hyöty niin asiakaskunnalle kuin sopimuskumppaneillekin. Ymmärrettiin, että on järkevämpää keskittää voimavarat ydinosaamisalueeseen ja tehdä yhteistyötä palvelukokonaisuutta täydentävällä tavalla. Yliopistopaino keskittyy näinollen omassa tuotannossaan digitaaliseen painamiseen sekä julkaisupalveluihin, joita palveluja se tuottaa ja tarjoaa myös SP-Painon asiakkaille. Yliopistopainolla on yksi Suomen suurimmista digipainoista ja tuotannossa otettiin käyttöön lokakuussa 2009 ensimmäisenä Suomessa uudet Xeroxin väripainokoneet iGen4 ja DC 8002. SP-painolle tehty sopimus merkitsee suunnitelmallisen kehitysprosessin tärkeän askeleen valmistumista, joka yhdessä uusien, Nurmijärvellä sijaitsevien toimitilojen kanssa viimeistellään huhtikuussa asennettavan upouuden suuriformaattisen Roland 705 HiPrint-viisivärikoneen myötä. Uusissa tiloissa tuotanto käynnistyy kesäkuussa 2010. Molemmat yritykset pystyvät nyt yhdessä tarjoamaan asiakkaidensa käyttöön viimeisintä painotekniikkaa ja osaamista. Kumpikin on myös saanut painolaitoksen Joutsenmerkin. SP-Paino Oy on vuonna 1972 perustettu, tunnettu ja monipuolinen painotalo, jonka Viestinnän ammattilaiset ry/ProCom valitsi vuoden 2009 parhaaksi yritys- ja yhteisölehtien painajaksi. Samana vuonna perustettu Yliopistopaino puolestaan tunnetaan erityisesti julkisessa hallinnossa ja korkeakoulumaailmassa, ja on Hanselin puitesopimustoimittaja painopalveluissa. Perustana nyt solmitussa, akateemisen ja yrityssektorin välisessä yhteistyössä, on resurssien parempi kohdentaminen, molempien erikoisosaamisen hyödyntäminen, ja näin saavutettu parempi tehokkuus ja tuotannon laatu. Lisätietoja:SP-Paino Oy Yliopistopaino |
|
|
SP-Paino Oy Otsotie 4 01900 Nurmijärvi kartta puh: 010 4248 200 fax: 010 4248 255 etunimi.sukunimi@sp-paino.fi yhteyshenkilöt |